|
Maailmancupin ohjelmassa oli kaksi perinteisen kilpailua, joten etukäteen näytti hyvältä viikonlopulta Aino-Kaisalle. Lauantain sprintti käytiin eksoottisissa oloissa, pakkasta 18 astetta, kova tuuli ja lumisade. Kilpailu käynnistyi hyvin ja alkuerissä Aino-Kaisa voitti helpohkosti eränsä, mutta sen jälkeen meno oli tahmempaa. Aikojen perusteella A-finaaliin, ja siellä taistelu riitti viidenteen sijaan. Bjoergen vei voiton ja maailmancupin johdon. Aino-Kaisa: " Jalat olivat aika tahmeat. Pitkä matkustus vei ehkä osan terästä, mutta ei sen piikkiin voi kovin paljoa laittaá. Jaloista ei irronnut enempää. Hyvä merkki, että sekin riitti viidenteen sijaan. " Sunnuntain yhteislähtökilpailu tarjosi dramatiikkaa. Kilpailun voitti Justyna Kowalczyk ennen Bjoergenia ja Anna Haagia. Aino-Kaisa hiihti neljänneksi, mutta hylättiin. Aino-Kaisa: " Kilpailu sujui hyvin. Viimeiseen vitoseen lisättiin reilusti vauhtia. Vielä huomaa, että kilpailukausi on alkuvaiheessa, koska huomasin kovaa mennessä rentouden puuttuvan. Kovia kisoja on edessä tour de skillä, ja sieltä kaivetaan kunto esiin olympialaisia varten. Kilpailun jälkeen jouduin Juryn kuultavaksi, aluksi kuvittelin saavani varoitusta luistelusta tms. Sitten minulle näytettiin kuvaa, jossa vaihdan kaistaa Majdicin suksille ja kerrottiin, että minut on yksimielisesti hylätty. Tässä muutama kohta, jonka vuoksi olen eri mieltä hylkäämisestäni:
1. Kuvia, jossa kilpailija vaihtaa kaistaa toisen suksille, voidaan ottaa yhteislähtökilpailusta vaikka 100. Sellaista tapahtuu koko ajan. Vaihdoin kaistaa monen muunkin suksille ja moni vaihtoi kaistaa minun suksilleni. Se, että joku kaatuu, ei tee tilanteesta itsessään erilaista. Kontaktia hiihtäjien välillä ei ollut, vain sukset ottivat yhteen.
2. Kaistotuksia ei ollut merkitty ja sääntöjen mukaan silloin saa vaihtaa kaistaa. Jury perusteli kohdan olevan erikoislaatuinen kohta, mutta siitä ei ollut tiedotettu eikä kohtaa ollut merkitty.
3. Jury vertasi tapausta lauantain miesten sprintissä finaalin tapahtumaan, jossa Northug vaihtoi kaistaa ruotsalaisen eteen. Siinäkään ei ketään hylätty, joten miksi ihmessä tänään juryn mielessä samanlaisessa tilanteessa hylätään.
4. Syyksi jury ilmoitti, että halusin tahallaan pilata Petran kilpailun. Siitä ei ollut kyse, vaan taistelin pisteistä kirimaalissa. Sprinteissä ja kirimaalikohdissa on hyvin yleistä, että kaistoja vaihdellaan kohdissa, joissa ei ole havutusta. Valitsemani linja oli ainoa järkevä vaihtoehto tuossa tilanteessa.
Vielä sellaisen kommentin haluaisin sanoa, että jury oli tehnyt päätöksen hylkäämisestä ennen kuulemistani. Sääntöjen mukaan päätös pitäisi tehdä urheilijan kuulemisen jälkeen.
Mutta tästä mennään nyt eteenpäin Tourille keskittyen ja sen suhteen näyttää hyvältä. "
|